Ajatuksia hyvän olon lähteestä
Mistä hyvän olon (ja pahan olon) tunne kumpuaa?
Usein uskomme, ainakin osittain, että se syntyy ulkopuolellamme olevista asioista, olosuhteista, muiden reaktioista, siitä mitä muut tekevät tai sanovat. Siitä että jokin on jollain tietyllä tavalla.
Saatamme keskittyä asioihin, itsessämme, muissa tai ympäristössä, joiden pitäisi mielestämme jollain tavalla muuttua ja ajatella ettemme voi kokea hyvää oloa ennen kuin ne ovat muuttuneet.
Mutta mistä kokemamme hyvän olon tunne sitten oikein kumpuaa? Herääkö tunne ulkoisista seikoista?
Sisältä ulos vai ulkoa sisään, vai sekä että?
Tunnen että kun tarkastelemme asioita tyytymättömyyden harson takaa, on vaikea tuntea onnellisuutta.
Paradoksaalisesti… miten voisimmekaan kokea onnellisuuden tunnetta hetkessä jos ajattelemme että jonkun asian/henkilön/olosuhteen tai meidän itsen, pitäisi muuttua, ennenkuin voimme kokea onnellisuuden tunnetta…
Näin teemme onnellisuuden tunteen tässä hetkessä itsellemme mahdottomaksi… eikö vaan?
Voisiko tunnetta ehkä kuvata näkymättömänä energialatauksena, joka voimistuu kun keskitämme ajatuksemme jonkun ympärille? Mitä enemmän ajattelemme jotakin, sitä enemmän se tuntuu kehossamme. Tämä tunne etsii keinoa ilmentää itseään. Jos tunnemme tyytymättömyyttä ja uskomme että tunteemme lähde on ulkopuolellamme, saatamme ilmentää tämän sanoina ja tekoina jotka ovat seurausta sisäisestä tyyytymättömyyden tunteestamme. Kylvämmekö tällöin pahaa oloa myös ympärillemme?
Jos tunnemme hyvää oloa ja ilmennämme sitä tunnetta sanoina ja tekoina, kylvämme hyvää oloa ympärillemme, eikö niin?
Voisiko hyvän olon lähde olla sisällämme?
Jos tunteet reflektoivat ajatuksiamme, joita meillä on kymmeniä tuhansia per päivä, voisi olla arvokasta neutraalisti observoida niiden yleistä sävyä. Kritisoinko itseäni, muita tai olosuhteita? Jos kyllä, niin miltä tuntuisi tässä hetkessä, ilman tuota negatiivista kritiikkiä? Olisiko olo onnellisempi?
Jos on jäänyt kiinni negatiivisiin ajatuksiin, voisiko sen tiedostaa siitä että tuntuu pahalta?
Vähän niinkuin laittaisi käden kuumalle levylle. Käden poistamme yleensä automaattisesti kun ei tunnu hyvältä. Mitä jos negatiivinen, kriittinen ajattelu toimiikin vähän kuin kuuma levy, joka tuntuu yhä enemmän, mitä enemmän ajattelemme jotakin? Jos on näin niin silloinhan itse tunteelle ei tarvitsisi tehdä mitään, voisi antaa sen olla.
Sen sijaan että yrittäisimme muuttaa tunnetta, voisimme observoida ympäristöä, omaa ajattelua ja mitä kehossa tapahtuu. Olla läsnä kaikilla aisteilla. Mitä jos voisimme luottaa siihen että kun ajatus muuttuu niin tunnekin muuttuu?
Onkohan hyvän olon tunne bonus, joka syntyy, vähän kuin itsestään, kun emme sumenna ajatteluamme negatiivisella kritiikillä?
Voisikohan olla näin?
Hyvää oloa ja onnellisuutta päivääsi!